Välillä inspis on katossa ja sakset rouskuu, nuppineulan lentelee kun berninat päästelee sata lasissa. Mietin tällöin kuinka ihanaa on se että osaa tehdä, ei löydy vastaavaa kaupasta ei. Ei ole käytetty lapsityövoimaa vaatteiden teossa. Hymyssä suin surruuttelen ja unohdan kaiken ympärilläolevan. (kotityöt ja kevätauringon paljastamat pölyt..)
Välillä ei jaksa edes katsoa kankaita. Ahdistaa ajatuskin siitä että pitäisi vääntäytyä ompelukoneille. Kaivaa kaavoja, miettiä mitoitusta. Valita värejä. Ja kauhea, vaihtaa lankoja saumuriin!! Buuuhh.
Silloin sitä miettii kuinka kallis tämä ompeluharrastus on, kuinka paljon yhden vaatteen tekemiseen menee aikaa, kuinka iso se harmi on jos joku vaate ei istukaan niinkuin suunnittelee, tai kuinka se tympäsee kun ison vaivannäön jälkeen katselet lopputulosta tyytyväisenä ja seuraavana päivänä paita löytyy rytystä lastenhuoneen lattialta täynnä rasvatahroja ja munamies-esityksen jälkeen on edellispäivän onnistuneet peittariompeleet helmassakin enää muisto vain..
Tällaisien tuntemuksien keskellä painiskelen nykyään. Välillä annan itselleni armoisasti aikaa, lupaan että ompelen heti kun tuntuu siltä. Välillä pakotan itseni. Otan ensimmäisen kankaan mikä hyllystä osuu käsiin, mietin minkälaisia vaatteita lapset tarvii ja otan kaavat esille (jotku vaan, ihan sama!) ja OMPELEN.
Nämä paidat on tuotettu omalla, vapaavalintaisella pakkotyöllä.
Kangas on Eurokankaan palalaarista bongattua ohutta, pehmeää trikoota. Väri on aika jännä..vaalea myrkynvihreä? Tykkään väristä tosi paljon.
Paidoistakin tuli kivat! Tytön rusetti paidan pohjalla taisi olla Hoops-kaava koko 122 cm. Pojan paidan kaava saattoi olla oma, koko 134cm.
Pakkotyön jälkeen tuntuu hyvältä. Tein sen, ompelin! Ja ihan onnistuneet tuotokset tuli.
Näiden jälkeen olenkin surruutellut ihan iloisena taas pari päivää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti